Oon miettinyt pitkän aikaa jo, että kirjottaisin taas tänne blogiin, mutta en oo kerennyt. Kone oli rikki/huollossa ja sit on ollut 3 muuttoa tässä, riittaa monen monen ihmisen kanssa, mennyt ihan hyvin mut välillä taas paljon huonommin. On ollut rankka ero, ystävän ja sukulaisen kuolemat joista ylitse pääseminen on ihan järkyttävän hankalaa, vaikka päättää että nyt ryhdistäytyy ja lakkaa suremisen koska ei se itkeminen tuo ketään takasin tänne maapallolle vaikka kuinka yrittäisi. Tällä hetkellä koen että mun elämäni hymyilee. Kesä, hyttyset, jäätelö, mansikat ja kaikkee muuta ihanaa <3 Oon ruvennut ajattelemaan, että mistä mun paniikki/ahdistuskohtaukset johtuu ja päässyt niistäkin lähes kokonaan eroon, eilen pitkästä aikaa (moneen kuukauteen) tuli sellanen olo illalla etten taas tiedä miten päin mun pitäisi olla,mutta sekin meni ohitse kyllä hyvin nopeesti onneks. Mitä syömishäiriöön tulee, niin en tiedä onko mulla enään pahemmin sitä.. Tottakai mulla on kausia millon en halua taaskaan syödä yhtään mitään, oon päiviä syömättä ja voin huonosti sen takia, mut sit siitä tulee niin huono ja voimaton olo, että on pakko alkaa taas pakottamaan itsensä syömään ihan sama mitä syön kunhan syön.
En oo missään vaiheessa miettinyt edes, että lopettaisin kokonaan tän blogin, mun piti hieman vain kasailla elämääni.. Piti oletella elämään yksin muksujen kanssa, ilman toista aikuista ihmistä joka vahtii mun syömisiä ja liikaa liikkumista. Mulla ei ollut ketään enään joka kontroloi mun menoja tms, myönnän että multa lähti kaikki ihan lapasesta aluksi kun tajusin että oon vihdoin vapaa ja voin tehdä ihan mitä vaan haluan ilman,että kukaan sanoo siihen yhtään mitään ja se oli ihan hiton loistavaa!! Ja se, että miehiä tulee ja menee mut sitä vapauden tunnetta ei niin vaan saakkaan enään jos on päättänyt sitoutua jonkun kanssa ihan lopullisesti. Mulla on ollut liikaa sotkua tässä elämässä ja on aika alkaa elämään niinku ihmisten pitääkin :)
Exä yrittää saada mua takaisin lähes päivittäin, oon jopa toistamiseen harkinnut yrittämistä, mutta miksi mun pitäisi yrittää kun tiedän ettei siitä tule enään koskaan yhtään mitään? Miks pitää tuhlata elämää siihen, että yrittämällä yrittää. Ja toiseksi meillä on mennyt paljon paremmin taas ystävinä kuin koskaan seurusteluaikoina, sekin on jännä juttu. Ehkä me molemmat vaan pelätään sitä sitoutumista omilla tahoillamme jonkun verran, että parempi olla tälleen :)
Nauttikaa tästä kesästä ja näistä kauniista ilmoista vielä kun voitte, mä palelen koko ajan vaikka muut valittaa kuumuutta päivästä toiseen! Oon onneks tottunut tähän.
Kirjottelen taas, nopeammin kuin viime aikoina oon kirjottanut. Ja en ole moneen kuukauteen avannutkaan edes koko bloggeria, eli en ole lukenut kenenkään blogejakaan.
XOXO: Nansku
