:)

Tajusin tossa just hetki sitten jotain aika outoa ja silleen ihmeellistäkin nimittäin 10.11.2013 tuona päivänä mä alotin bloggaamisen, muistan vielä elävästi kun asuin mun kaverin luona sillon koska kotiasiat exän kanssa oli todella rempallaan enkä pystynyt olemaan kotona ollenkaan. Sain asiat kuntoon kuitenkin ja selvisin siitä kaikesta mahdollisesta. Olin just saanut myös esikoiseni <3 3-vuotta on aika pitkä aika, mutta tää blogin kirjottelu ei oo tuntunut ollenkaan kolmelta vuodelta :D Jännä ajatella, että aikasemmin mua kiinnosti kirjottaminen jonkun viikon ja sit kyllästyin siihen, oon alottanut useita blogeja moneen kertaan ja sit lopettanut ne samantein. Kolmeen vuoteen on mahtunut niiin suunnattoman paljon kaikkea mahdollista. Kattelin tossa 3vuotta sitten otettuja kuvia, mä oon muuttunut ihan hirveen paljon niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, vanhoista blogiteksteistä huomaa mun ajatusmaailma muutokset todella hyvin.. Kuitenkin ehkä suurin juttu on se, että mä olen edelleen elossa!! Kolme vuotta sittenkin, oon suunnitellut etten aijo elää täällä enään vuottakaa, hetkeäkään edes! Nyt kun ajattelen niin mä haluan elää (ainakin tällä hetkellä), mä haluan olla täällä, elää ja nähdä kun pienet kasvaa, tekee aikanaan omia lapsia ja vaikka mitä muutakin! Tää elämä on just nyt elämisen arvosta vaikka ei ookkaan aina tuntunut tältä. 

Kolmeen vuoteen on mahtunut lukuisia itsemurhayrityksiä, syömispelleilyjä, parisuhde kriisejä ja riitaa ystävien kanssa, ystävien menetyksiä, poismenoja ja riitoihin kariutuneita kaverisuhteita... Niin paljon kaikkea pystyy mahtumaan kolmeen vuoteen. Kuitenkin ehkä noi mun omat pelleilyt ja muutaman rakkaan ihmisen poismeno on ollut kaikista mullistavimpia juttuja jotka ei unohdu helpolla.. Jos koskaan! Enkä haluaiskaan välttämättä unohtaa.. Kaikki tää mitä oon 3-vuoden aikana kokenut ja silleen, niin on kasvattanut mua ihan suunnattoman paljon.. Tälleen jälkeen päin sen tajuaa vihdoinkin.. Ei koskaan etukäteen, kaikki vastoinkäymiset tuntuu kauheilta just sillä tapahtuma hetkellä ja välillä sitten heräilee siitä ''koomasta'' silleen pikkuhiljaa.