ÄH!

Tunnen itseni niin epäonnistuneeks, ruuan kanssa on ongelmia ihan koko ajan. Mulle tulee syömisen jälkeen niin huono olo että tekis tosiaan mieli vajota johonkin maan alle kokonaan! Naurettavaa, että tän ikäsen ihmisen pitää pelleillä päivän selvillä asioilla! Mua ahdistaa täällä oleminen, mä haluan kotiin mun rakkaiden luokse .. Oon viime päivinä puhunu koko ajan että luovutan ihan just mun loppuelämäni anoreksialle, emmä jaksa enään koht taistella sitä vastaan kun ei musta oo siihen! Mun miehen mielestä on hyvä, että edes yritän laittaa asioita kuntoon ja sit kun saan ne kuntoon niin pystyn alottamaan kaiken alusta TAAS puhtaalta pöydältä. Se puhuu koko ajan siitä miten mä onnistun tässä taistelussa ja itse puhun luovuttamisesta :D Ilman tota ihmistä mä olisin luovuttanut jo ajat sitten!! 

Onneks mun omahoitaja on todella ymmärtäväinen ihminen ja puhun sille päivittäin mun tuntemuksista.. Aamupala on kaikista vaiken ja kun haistankin sillon ruuan niin nousee oksennus kurkkuun ihan samantein, en oo koskaan opetellut syömään aamupalaa mutta nyt mut pakotetaan siihen!!!! Tänään  yökkäilin puolisentuntia sen syömisen jälkeen mutta sain kuin sainkin pidettyä sen sisälläni. Pari kertaa on kyllä käynyt silleen, että oon oksentanut kun oon väkisin tunkenut sen paskamössön mahaani eikä se oo pysynytkään siellä!!

Paino on laskenut jostain syystä,(oon ylittänyt reippaasti mun tavoitepainoni ja sellasella sairaalla tavalla oon onnellinen siitä,enkä tahtois edes lihota grammaakaan). vaikka oon YRITTÄNYT syödä..Tääl ei vaan auta sanoa, että ei oo nälkä kun sillon kun on ruoka niin todellakin syödään!! Ei mitään vastaväitteitä, oon kyllä muutamat kerrat yrittänyt että en halua syödä ja plaaplaaplaa, mutta ei se toimi!! Mulle tulee vaan vatsakipeeks jokaisen ruokailun jälkeen, sen takia kun mun elimistö ei oo edelleenkään tottunut tähän ruokarytmiin.

Mä en vaan haluais olla epäonnistuja.. Mä haluaisin kotiin samantein! Vaava on oppinut taas paljon tässä pienessä ajassa kun en oo ollut katsomassa häntä 24/7  vaikka joka päivä näänkin ja voi sitä pikkusta miten innoissaan hän on kun pääsee äitin syliin <3 Mulle tulee noita itkuja niin paljon varsinkin kun mun rakkaat tulee kattomaan mua ja lähtee täältä. En oo koskaan ollut mun rakkaistani näin paljon erossa kuin tällä hetkellä oon ollut.. huokaus, ehkä mä joskus pääsenkotiin. 

Ajattelin nyt vähän näitä kuulumisia listata tähän kun en ollut taas hetkeen kirjoitellut, yritän taas jossain vaiheessa kirjottaa jotain ja toiveita saa laitella tottakai!

Taaskaan tää bloggeri ei suostu tallentamaan mun kirjoituksiani vaikka kuinka yrittäis....

XOXO: Nansku