Aloitus :>

Tästä tulee nyt todella pitkä tarina, mutta Ajattelin jakaa teille kaikille mun omista kamppailuista. Olen tällä hetkellä 25-vuotias kovan elämänkoulun käynyt yhden lapsen äiti :> Asuskelen kummityttöni ja hänen vanhempiensa kanssa omakotitalossa kerron ehkä myöhemmin missä päin, en kauheesti haluaisi että kukaan tutuista tulisi näkemään kirjoituksiani.. ajattelin ensin, että olisin kirjoittanut ainoastaan lukolliseen blogiin kun niitähän saa sellasiakin tehtyä nykyään. Mutta enhän mä sitten vois koskaan saada kommentteja keneltäkään ulkopuoliselta ja tsemppiä mihinkään :) Mutta alotan nytten tämän tarinani kaikki alkoi siis siitä kun olin 12-vuotias ja sairastuin epilepsiaan.. Sain kolme sellaista kohtausta, että taju lähti ja ambulanssilla suoraan sairaalaan, itselläni ei ole minkäänlaista muistikuvaa noista jutuista mutta kerrottu on kyllä kaikki. Sain epilepsia lääkityksen joka tunnetusti joillain henkilöillä saattaa lihottaakin, parin vuoden ajan jouduin käyttämään lääkettä ja lihosin yli 20kiloa siinä ajassa, olin aikasemmin siis muutaman kilon ylipainonen.. Silloinen poikaystäväni alkoi haukkumaan mua läskiks luuseriks ja kaikkee muuta, siitä se alkoi.. Aloin pitämään itseäni niin lihavana ja ihan kauheena, oksensin kaikki ruuat ulos mitä söinkin.. kunnes tuli se vaihe, että en enään pystynyt syömään palastakaan ruokaa ilman ettei oksennus noussut kurkkuun... Laihduin,laihduin ja laihduin.. Loppujen lopuksi painoin enään 34kiloa kun jouduin osastolle vuodeksi pakkosyöttöön.. se oli ihan karseeta aikaa.. ''Miks noi haluaa musta läskin taas?'' ''Mä oon ihan törkee possu edelleen, niin miten noi haluaa syöttää mua päivästä toiseen?'' kysymykset pyöri mun päässäni. Yritin salaa piilotella ruokaa edelleenkin lautasliinoihin, taskuihin millon mihinkin, jopa rintsikoihin.. Pääsin kuitenkin pois sieltä laitoksesta ja olin onnellinen siitä, liikuin siltikin yhtä paljon kuin ennenkin vaikka vähän jopa pystyin syömäänkin ehkä just sen takia piti liikkua lisää ja lisää! 

Mua on nyt alkanut vaivaamaan se, että mulla on taas noita oireita mitä anoreksian alkaessa.. Joskus sillon tällön tungen sormet kurkkuun kun tulee niin kauhee syyllisyyden tunne siitä kun oon syönyt niin paljon.. Raskaus siis pelasti mut anoreksian kynsistä ja nyt kun en ole raskaana enään niin mullahan on ihan hyvä mahdollisuus alkaa taas laihduttamaan. Painoin raskauden alkaessa sellaset 47kiloa ja raskausaikana lihosin siihen 67kiloon ja nyt tällä hetkellä painan 45.8kg! Mun pituiselleni ei oo mitenkään kauhee alipaino tai no, omasta mielestänihän mun hyllyvä raskaudenjälkeinen ja arpinen maha on ihan järkyttävän kauhee ja oksettava! Mun miesystävä on yrittänyt selittää ettei siinä ole mitään ja että se rakastaa mua just tämmöisenä kuin olenkin mutta ei se tunnu mun päähäni uppoavan.. Onks täällä ketään muuta samanlaisessa tilanteessa? Miten mä saisin itselleni tolkutettua, ettei mun tarvitse joka ruokailulle laskea niitä kaloreita, kuluttaa niitä samantein ja saada kauheeta syyllisyyden tunnetta aina kun olen syönyt jotain? Ajattelin, että jos alotan kirjottamaan blogia niin voisin saada vähän kannustusta tähän kaikkeen kanssaihmisiltä :> Olenkohan ihan väärässä tän asian suhteen? Tässä tälleen lyhyenä versiona mun ''tarinani'' :)

 Voin jatkossa kertoa muitakin elämäni varrelta, mulla on huonoja mieskokemuksia ja kaikkia muitakin juttuja varastossa, että jutut ei ainakaan lopu kesken.. Mä olen alottanut moneen kertaan kirjottamaan blogia ja koskaan se ei ole kuitenkaan kestänyt kauheen kauan.. Nyt jos pystyisin vaikka vuodenkin kirjottamaan tätä niin olishan se jo ennätys ;)  Kaikki jotka käy täällä lukemassa niin kysymyksiä saa esitellä ihan reippaasti sitten!