Asioita anoreksiasta

Mulla ei oo ollut oikein viime aikoina mitään ihmeellistä kirjotettavaa/ motivaatiota tähän kirjottamiseen niin kauheesti. Kaikki mitä oon tännekkin kirjottanut on ollut muutaman sanan ruikutuksia tästä paskasta elämästä , syömisen kanssa pelleilystä tms.. Jos mä nyt sitten muutaman sanasen tässä saisin kirjotettua.. Oliskohan se kauheen paljon taas pyydetty?

 Kohta mulla ei ookkaan varmaan muuta tekemistä kuin kirjottaa tänne, kun se osastopaikka varmenee.. Siis mä tosiaan otin sen vastaan!! Itku kurkussa soitin sille naiselle, että kait mä sitten sen otan... Kun se sano ettei se mua pakota mihinkään,  saan ihan itse päättää haluanko sitten loppupeleissä TAAS sinne pakosti vai menenkö ihan itse.. Saattaahan se tällä kertaa olla että olis mukavampi olla omienkin ajatuksien kannalta jos ihan itse sinne kävelis.. Maksimissaan siis 2viikkoa.. Onneks kerkeen viettämään mun synttärit sitä ennen, niitä on mietitty niin pitkään että kuolisin jos suunnitelmat kusis jonkun osaston takia. 

Kaikki ajatukset pyörii lähinnä päässä silleen, että miks just mulle tuli tää tauti, miks mä olen niin paska että joudun kärsimään tästä anoreksian paskasta?MÄ HALUAN EROON TÄSTÄ, IHAN TOSISSANI!! Ja sitten toisaalta taas syytän itseäni tästä,enkä halua antaa periks.. haluan laihtua lisäälisäälisää!!! Ja sitten,et miks mä kuuntelin muita joskus aikoinaan mun ulkonäköön liittyvissä asioissa vaikka en todellakaan ollut läski?Laihdutin itseni 35kiloseks sen takia kun joku haukku mua päivästä toiseen läskiks, siitähän tää helvetti joskus vuosia sitten alkokin.. Raskausajan jälkeen mulla meni hetken ihan hyvin, kunnes taas alko se anoreksia helvetti jylläämään mun pääkopassani, olin raskausaikana onnellisempi kuin koskaan.. ihan tosissani ja silloinkin kun vaava synty, kuvissakin näkee että en oo varmaan ikinä tuntenut sellasta mitä sillon.. <3
Toisinaan mä nään itseni esimerkiks kuvissa, mitä yks päivä tossa otinkin niin kauheen laihana.. Luurankona suurinpiirtein, mutta suurimmaks osaks mun läskit kuvottaa mua ihan suunnattomasti. 

Eilen yöllä mulla oli sellanen viiltely, ranteet auki fiilis.. Olisin niin viillellyt kädet verille jos mun mies ei olis ollut vieressä pitämässä musta kiinni kaksin käsin ja rauhottamassa mua.. Se ahdistus taas hiipi ihan yhtäkkiä muhun.. se tuntuu ihan helvetiltä, ei saa henkee ja päässä vaan flippaa totaalisesti!! 

Oon myös alkanut tajuumaan pikku hiljaa sen ,että mä satutan myöskin mun läheisiäni tässä samalla.. Sillon alkuviikosta kun kävin sh-polilla jonne mies sai suurinpiirtein väkisin mut raahata, niin soitin sen jälkeen sitten äitille.. Äiti sano että se on tienny mun syömispelleilyistä koko ajan.. ''TYTTÖ KULTA, KYLLÄ SE NÄKYY.. EI ME SUN ISÄS KANSSA MITÄÄN TYHMIÄ SENTÄÄN OLLA!!'' Syvähuokaus.. Mä menin ihan hiljaseks ja sanoin vaan, etten mä halua satuttaa ketään tällä paskalla..  Puhelun loppuun äiti vielä kerto, että miten tärkee mä olen niille.. vaikka meillä on nyt ollutkin vähän viileemmät välit taas.. 

Tää elämä on yhtäkkiä mennyt sellaseks ku elokuvissa.. tai salkkareissa, sama se!!

Kaikki ahdistaa, ruuan näkeminenkin saa oksennuksen maun suuhun.. Ja sit kun sitä pitäis vielä tosiaankin syödä.. Miehellä on nyt tiistaihin asti  vapaata ja oon varma siitä, että tää aika menee lähinnä siihen että me tapellaan taas kerran siitä, etten mä syö mitään.. Hyvää se tarkottaa kait? Tai noin se mulle eilen illalla sano, ettei se halua mulle mitään paskaa niskaan.. Mulla on kauheet stressit muutenkin kaikesta!! 

Kertokaahan mulle, miten tyhjäpää täytyy olla että haluaa tämmöstä helvettiä elämästään? 

XOXO: Nansku