Aattelin alotella mun tunteiden tappamisen, mä en halua/edes jaksa enään että rakastuisin ja pettyisin kerta toisensa jälkeen.. En tiedä olisko mun parempi eristäytyä ihan täydellisesti kaikista varsinkin miespuolisista henkilöistä kokonaan vai mitä mun pitäis tehdä. Mä tykästyn ihmisiin todella helposti ja se voi olla aika ''raskasta'' jollain tavalla toiselle ihmiselle jos se ei halua mun kanssa yhtään mitään, muuta kuin ystävyyttä! Kyllähän mä olen kiintynyt mun ystäviinkin ja rakastan heitä tottakai.. Niitä muutamaa jotka pitää muhun kerran vuodessa edes jonkunlaista yhteyttä! Oon vaan onnellinen siitä jos joku haluaa joskus edes jutella mun kanssa.. Mulle riittää se, että saan vähän edes huomiota ihmisiltä tai niiltä tärkeimmiltä niin tykästyn niihin varmasti. Mulle on vaan itselleni se ihan kauheen rankkaa jos rakastun tai tykästyn johonkin jolla ei ookkaan samanlaisia tunteita mua kohtaan, niin mä tunnen itseni ihan paskaks siinä vaiheessa ja sitten se angstipaska taas alkaa. Nyt sitten kun tutustuin tossa yhteen mieheen, niin hän alko puhumaan, ettei tahdo mitään suhdetta ja plaaplaaplaa.. heti sitten vedin siitä herneet nenukkaan, että mä oon liian läski, mä oon liian ruma ja plaa kun en kelpaa tolle noin täydelliselle miehelle! Mutta sitten muutaman päivän yhteydenpitotauon jälkeen tein hänellekkin selväksi sen etten oo mitään suhdetta rakentamassa (vaikka herra x:än korvike ei todellakaan olis ollut pahitteeksi tällä hetkellä). Ehkä toi oli jo jonkunlainen edistys mun tunteiden tappamisestani :D Sanoin kyllä tälle miehelle mun läheisyysriippuvuudesta ja kaikesta muustakin ja hän oli ihan kauheen ymmärtäväinen asian suhteen. Sanoin myös, että haluaisin enemmän todellisuudessa, mutta en pysty.. En vaan yksinkertaisesti jaksais sitä taas! Ehkä asiat menee omalla painollaan tai sitten ei.. Sen näkee joskus tulevaisuudessa jos näkee..
Parempi olla sit tunteeton kuin käyttää niitä tunteita vääriin ihmisiin keneltä saa vaan paskaa niskaansa.. Kyllähän mä edelleen rakastan herra x:ää ei mun tunteeni ole hänestä vielä mihinkään kuolleet, varsinkin kun toi ihminen on jotenkin niin ylitsepääsemättömän ihana vielä mulle, vaikka oon tehnyt paskasti! Itse jos olisin hänen tilassaan, niin en tiedä mitä olisin tehnyt.. Luultavasti saanut kauheen raivokohtauksen ja laittanut sen jälkeen välit ihan lopullisesti poikki ja syyttänyt tottakai itseäni kaikesta.. Kyllä mä nyttenkin syytän koska kyllähän toi oli mun vikaa, että asiat meni näin.. Ei siitä vaan pääse yhtäään mihinkään!
Pitäsiköhän mun sitten, etsiä joku naimisissa oleva kusipää ja aloittaa suhde sen kanssa.. Siihenhän mä en periaatteessa vois rakastua, vaikka rakastuinhan mä viime kerrallakin.. Ehkä toisaalta mä oon nyt sitten ihan vaan yksin pienessä hiljaisuudessa.. ainakin hetken! Mun päässäni alko heti pyörimään: ''Mutta kun mä en halua olla yksin... mä en pysty olemaan yksin...'' Miks elämän täytyy olla näin hiton monimutkasta tunneasioiden kanssa? Olisko oikeesti helpompaa jos ihminen ei tuntis koskaan mitään? Tai jos ihminen ei vaan osais käsitellä tunteitaan? Oon miljoona kertaa sanonut etten mä haluais tuntea enään rakastumusta koska joka kerta oon joutunut tuntemaan myös sen pettymyksentunteen siinä samassa..
Oon nyt aikalailla viime aikoina keskittynyt näihin tunneasioiden pohtimiseen täällä blogissakin, mutta jos vaikka seuraavaan postaukseen sais jotain muuta aikaseks.. En lupaa mitään ,mutta katsotaan. Tsemppiä kaikille <3
XOXO: Nansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on tervetulleita :)