Ajattelin vähän kirjotella mun tän hetkisiä ajatuksia tästä syömisestä ja syömishäiriöstä ja muita ajatuksia mitä mun päässäni liikkuu, ihan ensimmäiseks musta on jännä miten erilainen kuva mulle on tullut syömiseen, ruokaan, syömättömyyteen. syömishäiriön sairastamiseen, parantumiseen, näihin kiloihin mitä mulle on tullut lisää tässä ja kaikkeen siltä väliltä.. Syöminen on mulle nykyään ihan normaalia suurinpiirtein, paitsi jos joudun tuntemattomien kanssa syömään samassa ruokapöydässä mua alkaa hävettää ihan sikana, että mitähän toikin musta ajattelee jne..
Mulle on tullut ihan järjetön tahto parantua,kokonaan ja lopullisesti (ainakin toistaiseksi). Oon lueskellut noita blogeja missä on syömishäiriöisiä ihmisiä kirjottelemassa kuinka haluaa laihtua 32kiloa painavaksi että olis kaunis, kevyt, hento ja kaikkea muuta. Mun mielestähän toi on ihan sairasta!! Miks joku haluaa itsensä teho-osastolle letkuruokintaan väkipakolla? Yksikin jonka blogia olen lukenut haluaa osastolle/sairaalaan ihan väkisin ja on jokaikinen kerta ihan jumalattoman pettynyt kun häntä ei otetakkaan sinne koska on liian terve tms. MIKSI? Miksi ihminen haluaa itsestään väkisin sairaan? Ohan noita paljon ''haluan anoreksian'' ihmisiä, ettekö te oikeesti tajua miten vakava asia toi on? Ja se, että siitä ei todellakaan pääse enään KOSKAAN eroon, se piinaa sua joka päivä. Vaikka kokisitkin että olet parantunut, niin se ei tarkota sitä että sä olisit parantunut ihan lopullisesti ja syömishäiriö ei enään koskaan ole sun riesanas... Ei todellakaan mene noin, arvatkaa kuinka monesti mä olen kokenut olevani terve ja parantunut kokonaan? Niin monesti, etten osaa edes laskea niin moneen varmaan.. Syömishäiriö kummittelee parantumisenkin jälkeen pääkopassa sillon tällön, riippuen vähän elämäntilanteesta. Sillon kun menee hyvin niin, syömishäiriöstä ei ole mitään ongelmaa...
Syömättömyys on ihan sekopäistä touhua :D Miks ihminen haluaa olla syömättä ja kuvitella, että jaksaa syömättä? Ruoka on meidän polttoaine eikä me todellakaan jakseta ilman sitä polttoainetta, mä muistan kyllä miten huonossa kunnossa olen ollut sen jälkeen kun en ole syönyt moneen päivään. Oon elänyt joskus jonkun pari viikkoa pelkällä makaronilla ja vedellä.. Miksi? Mun mielestä nykyään syöminen on kivaa, musta on ihan mahtavaa syödä mun perheen ja ystävien kanssa.. Vaikka mä söisin mitä niin en koe ahdistusta enään siitä oikeestaan ollenkaan, mun mielestä oon päässyt tosi hyvään vaiheeseen ruokailujen kanssa. Enkä muista edes koska olen viimeks oksentanut ruuan takia tai muutenkaan, en varmaan kertaakaan puolenvuoden sisällä?!
Mun mielestä asiat on nyt parempaan päin mun terapian ja osastolla käymisten takia, mutta en nyt kuitenkaan ajattele ihan liikaa tästä asiasta koska takapakkia voi tulla KOSKA vaan ja varmasti tuleekin, ei tää parantuminen ole niin helppoa kun sen kuvittelis olevan.
XOXO: Nansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit on tervetulleita :)