Eilinen ilta/yö oli vähän sekavaa ajatusten kannalta. Itkukohtaus, jonka syytä pohdin myöhemmin. Yks ihminen saa mun tunteet jotenkin räjähtämään joka kerta, en tiedä mitä ajattelisin edes häntä kohtaan. Toisaalta tykkään ihan hirveesti, mutta toisaalta vihaan ja työnnän sen ihmisen pois mun luota. Pitäsköhän mun oikeesti tehdä jotain tolle asialle? Tajusin kuitenkin paljon asioita viime yönä ja vielä jonkun 30min ennen kuin nukahdin niin mietin sängyssäpyörien kaikkea tapahtunutta ja sitä, että mulla tais olla oikeesti ihan järkyttävä ikävä tota ihmistä, vaikka en ehkä ookkaan myöntänyt sitä aikaisemmin. Mulla on kait jonkunlainen taipumus noihin viharakkaussuhteisiin ihmisten kanssa. Tosin musta joko tykätään tai ollaan tykkäämättä :D Mä tulen itse kaikkien ihmisten kanssa toimeen niidenkin keiden kanssa ei pitäis tulla, tosin sanon mielipiteeni aika kärkkäästi ja se saattaa loukata joskus vaikka en sitä loukkauksena tarkottaiskaan. 

Ilta meni oikeestaan siinä kun ahmin kauheen määrän sapuskaa ja oksensin joku 2tuntia putkeen vessassa, aamulla oli toisaalta kiva herätä ilman kauheeta darraa, mutta toisaalta naama turvoksissa ja kurkku ihan törkeen kipeenä. Menee taas pari päivää että mun kurkku on normaali ton oksentamisen jäljiltä, vituttaa taas omaitseni niin paljon kun menin pilaamaan eilisillan oksentamalla.. 

Annoin yhelle tutulle  (samaiselle josta puhuin tossa postauksen alussa) eilen tän blogin osoitteen, mutta en anna sen nyt häiritä mun kirjottamista vaan hyvä että tää ihminen saa vähän selkoa mun ajatuksista, jännää kuulla muuten kun toinen ihminen lukee ääneen mun omaa kirjoitusta? Tuli jotenkin helpottunut olo siitä, päässä pyöri se, että ehkä tää ihminen alkaa nyt vihdoin ymmärtämään mua enemmän kuin aikasemmin. Aina oon sanonut sitä ''kukaan ei ymmärrä mua'', niin jos nyt alkais ymmärtämään kun annan koko elämäni tyyliin hänen eteensä tosta vaan. Myöskin heräsin parissa asiassa. En ollut muistanut kaikkea mitä oon 3-vuotta sitten suurinpiirtein kirjotellut tänne. Esim siitä etten halua koskaan että mun omat lapset kysyy multa: ''miksei äiti syö mitään koskaan?!'' Se herätti mut oikeesti taas, että emmä voi alottaa tätä laihdutusta ainakaan silleen, että jättäisin syömättä.. :/ Muksut kyllä ymmärtää jo jos joku jättää syömättä joka kerta ruokansa niiden edessä. Muutenkin yhteiset ruokahetket on mulle ollut lapsesta lähtien todella tärkeä esimerkki kaikkeen. Meillä söi tosi harvoin koko perhe yhdessä samaan aikaan tai samassa pöydässä, koska jokainen vähän söi sillon kun siltä tuntui niin siinä oli todella helppo jättää syömättä sanomalla ''söin jo muualla''.. pystyisinkö mä lasten kanssa tehdä sen saman: ''söin jo samalla kun tein teille tätä ruokaa'' Päivästä toiseen tuo sama? Epäilen, ettei tulis toimimaan pidemmän päälle. 

Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä, toinen kaveri jonka piti tänään tulla viettämään iltaa toooodella pitkästä aikaa perukin taas viime hetkellä (joka kuuluu hänen tapoihinsa hyvin usein), olin todella pettynyt koska tää ihminen oli ennen muualle muuttoaan mulle todella tärkee, se tuki ja turva mitä ihminen tarvii oikeesti jaksaakseen ja nyt jotenkin kauheen välinpitämätön mua kohtaan, ehkä siks että hänellä on omaelämä toisella paikkakunnalla eikä oo osana mun elämääni niin paljon kuin aikaisemmin. Joskus ihmiset vaan ajautuu erilleen toisistaan :)

Tästä tuli nyt taas aika pitkä postaus ja en kirjottanut puoliakaan mitä mä yöllä mietin, että kirjottaisin :D Nyt mua väsyttää niin paljon, että pakko lopettaa tää kirjottaminen. 

XOXO: Nansku