Kaikki tää paska kasaantuu taas mun niskaani ja mulla on niin paska olla.. Pienetkin asiat mitä tapahtuu on tottakai mun syytä, kun mä olen PASKA kaikki muut on täydellisiä ja mä oon kaiken pahan alku ja juuri vaikka mä tekisin mitä. Oon yrittänyt pitää itseni kasassa, mutta nyt tää alkaa musertumaan taas pahemman kerran! Miksei kaikki vaan voi mennä niinkuin mä haluan, että kaikilla olis paljon parempi olla?? 

Tää olo purkautu taas kauheella itkukohtauksella kun lopetin sen ihanan ihmisen kanssa puhelin, eikä tästä tuu taas loppua... Mun tekis mieli viillellä ranteet auki tai tehä jotain, juosta itseni henkihieveriin tai vaihtoehtosesti syödä kaikki mitä käsiinsä saa!! Mä en tiedä kauan mun pääkoppani enään kestää tätä paskan määrää! Musta tuntuu, että haluaisin taas vajota johonkin maanalle ja pysyy siellä muutaman vuoden ja katella sit uudelleen.

~Palaan kotiin päin sankan savun seasta, on vastaan tulijoita, on kuoppa kadussa, on puinen asema, on tehdas suljettu. Pidän kädet puuskassa piilossa tuulelta. Jos en tietäis , että siellä oot en jatkais, en katsettani maasta sais. Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna? Sä sanot loppuun lauseet jotka aloitan ja keräät talteen palaset kun hajoan. Niin oothan tässä vielä huomenna? Sä oothan tässä vielä huomenna? 
Voisin kuunnella nauruasi soivaa, kunnes sulaa ikijää, tai yö on pysyvää. Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa. Tiedän jossain onnistun kun sinuun takerrun. Mitä pidemmälle päivät käy mä toivon, et ikuista tää onni on. Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna? Sä sanot loppuun lauseet jotka aloitan ja keräät talteen palaset kun hajoan. Niin oothan tässä vielä huomenna? Sä oothan tässä vielä huomenna? 
Sama liite joka lehdet puhin saa, pienen lapsen kävelemään opettaa. Linnut kylmän ajaks pois vie lämpimään, meidät toisillemme toi.~

XOXO: Nansku