meidän täytyy keksiä, säännöt rakkaudelle..

Tähän tulee taas nyt vähän angstipaskaa, mutta ei voi mitään mun on nyt pakko vähän purkaa taas näitä pakkautuneita tunteitani tänne, vaikka oon tehnyt tän muutaman päivän aikana joku miljoona kertaa. Musta tuntuu, että mä tukehdun tai jotain muuta hetkenä minä hyvänsä. Kait mun on pakko tehä loppu tästä paskasta, kun emmä kestä vaan enään.. Mun sydän pakahtuu rakkaudesta sellasta ihmistä kohtaan jolle mä olen pelkkä korvike.. Niin ei voi mitään! No mitäpä mä sille voisin edes, muuta kuin tyrkyttää itseäni niin kuin oon tähänkin mennessä tehnyt. Mulla on niin paha mieli, että voisin tehä itsemurhan ihan vaan sen takia kun oon sekaantunut tähän kaikkeen paskaan... Miten mä kestän tän lähes 9kuukautta tämmöstä paskaa? Tästä ei näytä tulevan loppua _koskaan_!! Miksen mä vois olla vaan onnellinen koko ajan, kuten tän aamunkin.. Tää aamu ja aamupäivä oli ihan täydellistä... Ja sit tää koko vitun maailma taas räjähtää kerralla mun niskaani ja sit se alkaa taas.. 

Herra xxxx:lle haluun kertoa sellasia terveisiä (koska tiedän ja toivonkin, että käyt lukemassa tän kirjotuksen), että anteeks kun oon rakastunut ja roikun sussa kuin iilimato koko ajan, anteeks että oon sekottanut ylipäänsä edes kaikki asiat ja tyrkyttänyt itseeni epätoivosena koko ajan päivästä toiseen. Kyllä mä yksinkin pärjään,oon pärjännyt tähänkin asti! Eikä oo mitään kauheen vaikeeta edes ollutkaan! En haluu olla kenellekkään vaivaks, sekottaa kenenkään suhteita tai mitään muutakaan. Mä vaan haluaisin kaikki asiat järjestykseen ja elää sellasta normaalia elämää, yhteisen kodin, saada tän muksun ja kaikki ois kunnossa ilman että mun pitäs miettiä koko ajan missä meet, mitä teet, kenen kanssa jne.. Kuuluuko susta enään koskaan tai haluatko sä todellisuudessa edes olla mun kanssa?  Enkä jaksais kuunnella sitä miten mä oon päästäni vialla ja miten mun kannattais mennä hoitoon ja muuta paskaa, koska tää elämä on muutenkin ihan tarpeeks rankkaa ilman noitakin lässytyksiä. Eiköhän kaikki sen jo sanomattakin tiedä, että olen mielenvikanen ja muuta sellasta, ketä kiinnostaa?!! Ei ketään. 

Nyt mä ehkä alan ymmärtämään myös herra X:ääkin paremmin just siinä asiassa ettei sairaan ihmisen kanssa ole helppo seurustella tai olla muutenkaan. ja en tarkota nyt tätä mun päävammaani josta on paljon puhuttu tässä blogissa :D Vaan mun syömishäiriöstäni.. Ei varmasti ollut helppoa kun oon ollut pahimmillani uppoutuneena siihen paskaan maailmaan, nyt tosin ei oo sitten sen kanssa niinkään pahaa ongelmaa että siinä mielessä, mutta mun tunteet heittelee sekuntista toiseen koko ajan minkä kerkee. 

Joo , ehkä mä yritän tänään taas ainakin alotella jotain muuta postausta, vaikkapa tosta äitiydestä sitten tai jostakin mitä sitten keksinkään.. Anteeks tästä tunnepurkauksesta kaikille jotka tän sattuu lukemaan :)

XOXO: Nansku